maanantai 11. kesäkuuta 2012

Matkatoimistot Kreikkaan

Kreikka on suosittu matkakohde Suomalaisten keskuudessa vuodesta toiseen. Vaikka talous Kreikassa on hiipumaan päin, on se yhä vetovoimainen lomakohde suomalaisille. Matkoja Kreikkaan järjestää kaikki suurimmat matkatoimistot Suomessa. Monet Kreikan saaret ovat näiden matkatoimistojen listoilla, mutta löytyy myös saaria jonne eivät perinteiset matkatoimistot tee matkoja. Näille ei niin tunnetuille saarille kannattaa lähteä itse reppumatkalle ja tehdä varaukset netistä tai mennä vain suoraan paikan päälle ja löytää majapaikka paikan päältä.

Tjäreborgin matkatoimisto kuljettaa matkalaisia monelle Kreikan saarelle ja mantereellakin löytyy monia kohteita, kuten Ateena, Lefkas ja Parga. Saarista on mukana monia kohteita Kreetalta ja Rodokselta, mutta myös pienempiä saaria on mukana kuten Livadia ja Kardamena.

Finnmatkat tarjoaa matkoja Kreikasta ja suosittelee esimerkiksi Korfua ja Paxoksen saarta viikossa samassa paketissa. Lisää yhdistelmä lomia ja kohteita löytyy esimerkiksi Patmos ja Samos saarilta ja Turkin Kusadasi ja Samos samalla kertaa. Uutena kohteena Finmatkoilla on Makrigialos Kreetan saaren ei niin tunnetulla puolella.

Apollomatkat on alusta asti tarjonnut suomalaisille Kreikan lomakohteita lomavalikoimassaan. Tämä suhteellisen uusi matkatoimisto tarjoaa Kreikasta kohteita muun muassa Kosin, Ioksen, Rodoksen, Paroksen, Naxoksen, Santorinin, Tiloksen ja Kreetan saarilta. Uusia lomakohteita näyttää tulevan myös Apollomatkojen valikoimiin vuosittain. Jotkut kohteet myös voivat poistua seuraavana vuonna, joten kannattaa lähteä pienemmille Kreikan saarille, kun se on helppoa ja turvallista valmismatkatoimiston välityksellä.

Matka-atlas tarjoaa matkoja Evian saarelle, joka on Kreikan toiseksi suurin saari.

Jos Kreikan matkakohteet eivät ole tarpeeksi kiinnostavia, tai haluat enemmän vaihtoehtoja matkatoimistoille, kannattaa tarkastaa matkatoimistot.ws ja lukea lisää matkatoimistoista ja niiden lomakohteista.

Matkatoimistot

Apollomatkat
Lomamatkat
Finnmatkat
Tjäreborg
Aurinkomatkat

lauantai 16. toukokuuta 2009

Äkkilähtö Kreikka - Äkkilähdöt Kreikkaan

Äkkilähtö Kreikkaan varmasti kiinnostaa monia, jotka haluavat säästää matkan hinnasta ja etsivät halpoja matkoja Kreikan maahan. Netistä löytyy helposti äkkilähtöjä Kreikkaan. Kannattaa olla kuitenkin nopea, koska suomalaiset tykkäävät edelleen matkustaa Kreikkaan ja äkkilähdöt, jos niitä on edes saatavilla, menevät nopeasti.

Suosituimmat kohteet Kreikassa ovat Rodos, Kreeta, Kos, Korfu, Kefalonia, Lefkas, Klymnos, Zakynthos, Saamos, Santorini, Parga ja tietenkin pääkaupunki Ateena. Näihin Kreikan matkakohteisiin löytyy monesti äkkilähtö matkoja suosituimmista matkatoimistoista. Tarkasta Kreikan äkkilähdöt netistä esimerkiksi näistä matkatoimistoista.


Linkkejä Kreikan äkkilähtöihin: matkailijat.net akkilahtomatkat.info rantapallo.fi matkaopas.info Äkkilähtöjen palvelut päivittyvät usein, joten kannattaa tarkastaa uusia matkoja ja vapautuneita lentoja päivittäin, jotta saat varmasti hyvän matkan haluamaasi matkakohteeseen Kreikassa.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kreikan matkat

Suomalaiset ovat kovia matkustamaan Kreikkaan. Kreikan matkat ovat tänäkin kesänä monen suomalaisen lomakohteena, kun lentokoneet nousevat helsinki-vantaan lentokentältä kesäkuukausien lomakautena. Kreikassa on monia hyviä matkakohteita, joihin voi tehdä monia erilaisia ja mielenkiintoisia lomia.

Ateenassa kaupunkilomien ystävää hemmotellaan vanhalla kulttuurilla ja hienoilla näkymillä, joiden parhaimmistoa ovat olympialaisten aikaiset vanhat rakennukset ja akropolis kukkula. Rodoksella voi juhliva nuoriso nauttia hyvistä rannoista, baarikadusta ja yökerhoista, jotka jaksavat viihdyttää matkalaisia aamutunneille asti.

Yksi hyvä vaihtoehto on myös saari hyppely Kreikan matkalla eri saarien kesken, joka onnistuu kätevästi laivoilla. Nämä laivat kulkevat Kreikan saarien välillä tiuhaan ja paikkoja on helppo varata matkatoimistoista ja paikallisista lipputoimistoista. Vähän niin kuin bussilla kulkisi saarien välillä. Suomesta suoria matkoja tehdään monille saarille, mutta kannattaa myös tutkia lähisaaria, vaikka oma hotelli olisikin vain yhdellä saarella.

Kreikan matkat ja varsinkin kreikkalainen ruoka jää hyvin mieleen ja monet haluavat tehdä matkan kreikkaan joka vuosi uudestaan ja uudestaan. Ystävälliset ihmiset ja maistuva ruoka sopivat suomalaiseen ajatusmaailmaan sekä kauniit maisemat ja tietenkin lämpimämpi ilmasto on hyvän matkakohteen edellytykset lomailijoille.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Kreikka Kos Matkat

Kosilta löytyy kaikki mitä tarvitset mukavaan lomanviettoon. Upeat valkohiekkaiset lapsiystävälliset rannat, maistuvaa kreikkalaista ruokaa, suht edulliset hinnat, aurinkoa, ostoksia käsityökaupoissa ja ihanaa maalaismaisemaa, jossa aasit laiduntavat mandariinipuiden lomassa. Kosilla uusi yhdistyy vanhaan. Se on nykyaikainen ja nuorekas saari, mutta samalla kreikkalaiset perinteet ovat vahvasti läsnä. Voit aistia täällä aidon kreikkalaisen elämän. Ja heittäytyä mukaan, rentoutua ja unohtaa kotimaan arki.
Kreikka Kos on ihanan pieni saari. On mahdollista vuokrata polkupyörä tai skootteri ja ajaa koko saari läpi. Paikallisbussilla liikkuminen on myös helppoa ja edullista. Näin saa todella hyvän käsityksen koko monipuolisesta saaresta. Vanhakaupunki ja satama ovat kauniita paikkoja joissa voi istahtaa tavernaan hetkeksi tai tehdä edullisia ostoksia kotiinviemisiksi. Sieltä voi myös matkustaa helposti parissa tunnissa vaikkapa Turkkiin basaareihin ostoksille tai Kalymnokselle sukeltamaan pesusieniä.
Keskikesällä Kos on tunnettu siitä että Euroopan nuoriso kokoontuu siellä ja juhlii varhaiseen aamuun saakka. Keväällä ja loppukesästä siellä on rauhallisempi tunnelma ja Kos matkat sopii erittäin hyvin perheille.

Faliraki Rodos

Faliraki sijaitsee Kreikan Rhodoksen saaren länsirannikolla ja on saaren toiseksi vanhin matkakohde. Matkakohde on rakentunut alun perin kalastajakylästä. Se on tunnettu aivan upeasta hiekkarannasta. Ranta on pitkä valkohiekkainen ja loivasti syvenevä, se on jokaisen lapsiperheen unelma. Tätä kohdetta voi erityisesti suositella lapsiperheelle Kreikassa. Rannalla on myös mahdollista harrastaa mitä erilaisimpia vesiurheilulajeja.
Korkeasesongin aikaan kaupunki on tunnettu vilkkaasta yöelämästä. Siellä on paljon baareja, diskoja ja englantilaisia pubeja. Nuoret voivat huvitella täällä vaikka aamuun saakka. Ostosmahdollisuudet ovat myös hyvät, tarjolla on sekä käsitöitä että uusinta muotia. Ja tietenkin paljon matkamuistomyymälöitä. Voit tehdä upeita löytöjä! Tavernat ovat viihtyisiä ja tarjolla on kaikkia ihania kreikan matkat herkkuja, kreikkalaista salaattia, tsatsikia, moussakaa, souvlakia, ouzoa…
Faliraki on monipuolinen matkakohde jossa voi rentoutua erinomaisesti ja nauttia auringosta ja rannasta kreikkalaisessa tunnelmassa!

Rodoksen kaupunki

Rodoksen kaupunki on yksi euroopan parhaimmin säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista ja sen on saaren vanhin ja tunnetuin matkakohde. Rhodos on upea kohde, sillä siellä voi yhdistää rantaloman ja kaupunkiloman. Kulttuuria unohtamatta. Antiikinaikaiset rauniot ovat Rhodoksen kaupungin tunnetuin kulttuurinähtävyys. Rhodoksen kaupunki on rakennettu niemelle, jonka keskellä on vanha mandrakisatama ja vanhakaupunki ja reunoilla upeat rannat ellin ranta ja tuulinen ranta.
Rodoksen kaupungissa kaikki on kävelyetäisyydellä toisistaan ja lomailu on ihanan helppoa! Vanhassa kaupungissa on viihtyisiä tavernoja, mukulakivikujia, käsityöliikkeitä, nahkaliikkeitä ja kahviloita. Maista vaikka ouzoa, kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja moussakaa. Nauti palanpainikkeeksi retsinaa ja nauti rodoksen viehättävästä tunnelmasta. Uudessa osassa puolestaan on muotiliikkeitä ja upeita ostosmahdollisuuksia. Voit tehdä todella hyviä löytöjä ja ostaa tuliaisia kotiin.
Nuorille on tarjolla keskikesällä erittäin vilkasta iltaelämää orfanidou baarikadulla. Siellä toinen toistaan upeammat baarit ja diskot houkuttelevat asiakkaita tanssimaan ja nauttimaan kreikan yöstä. Myös varttuneemmalla väelle löytyy rauhallisia illanistujaispaikkoja tai tanssipaikkoja. Voitte valita kreikkalaista musiikkia tai kansainvälistä musiikkia. Rodokselta löytyy kaikkea. Myös lapsiystävällisiä ravintoloita löytyy runsaasti. Kreikkalaisethan tunnetusti ovat erittäin lapsiystävällisiä. Hotelleja on tarjolla monentasoisia. On pieniä ja viihtyisiä paikallisen perheen omistamia vaatimattomia hotelleja ja suuria luxustasoisia hotelleja uima-altaineen ja palveluineen. Rodokselta varmasti löytyy hyvä vaihtoehto jokaiselle. Nauti parhaasta Kreikasta ja matkusta Rodokselle!

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Hyviä Kreikkalaisia ruokia - Syö hyvin Kreikan matkalla

Kun matkustat Kreikkaan, muista maistaa maan erinomaisia ruokia. Kreikan ruoka on ehkä lähimpänä Suomalaista ruokaa, kuin muissa Euroopan maissa. Monet lihapadat ja laatikot maistuvat samalta kuin kotoiset makaroonilaatikot ja karjalanpaistit. kreikkalainen keittiö on myös tunnettu pasteijoistaan ja tietenkin kreikkalaisesta salaatista. Tässä lista ruoista, joita kannattaa ehdottomasti maistaa Kreikan matkalla.

Parhaat Kreikkalaiset ruoat

Kreikkalainen salaatti

Tunnetuin Kreikkalainen ruoka, jota syödään ympäri maailmaa. Tärkeimmät ruoka-aineet ovat fetajuusto (vuohenjuusto) ja oliivit. Salaatissa ei nimestä huolimatta käytetä perinteisiä salaatinlehtiä ollenkaan. Feta tietoa.

Tsatsiki

Salaatin kanssa kannattaa ehdottomasti otta pari valkosipulivoileipää ja niiden kanssa loistavaa tsatsiki jugurtti-kurkku-kastiketta. Valkosipulilla maustettu valkoinen kastike sopii myös salaatteihin kastikkeeksi.

Mousaka

Munakoiso laatikko eli mousaka tai musaka näyttää vähän perunalaatikolta. Siinä pääaineena on munakoiso, jota on liuotettu öljyssä valmistuksen aikana. Mousakan valmistus on pitkä prosessi, mutta makunautinto on taivaallinen. Ei paras vaihtoehto laihduttajille.

Souvlaki

Lampaanlihavartaat eli souvlaki. On hyvä liharuoka vartaan muodossa.

Stifado

Stifado on lihapata, joka maultaan ja näöltään muistuttaa perinteisiä lihapatoja. Sipulin ja lihojen kanssa voi hyvin nauttia vaikka riisiä.

Filo-taikina

Filo-taikina tehdään vedestä, jauhosta ja suolasta. Erittäin ohueksi kaulittua taikinalevyä käytetään lähes kaikissa pasteijoissa ja leivospiiraissa. Filo-taikinalevyn oikea valmistus vaatii vuosien harjoittelun leipurilta. Valmiina se näyttää ja maistuu kuin lehtitaikina, mutta antaa kuitenkin voideltuna oman Kreikkalaisen makuelämyksen kaikkiin ruokiin. Ehdoton makea jälkiruoka, joka on tehty filo-taikinasta on baklava.

Oliivit

Oliiveja käytetään todella monessa Kreikkalaisessa ruoassa, kuten Kreikkalaisessa salaatissa. Niitä on myös laatikoissa tai vaikka perunamuusin seurana. Pieninä suupaloina niitä on mukava maistella esimerkiksi viinin kanssa.

Ouzo

Perinteinen Kreikkalainen aperitiivi on Ouzo eli aniksenmakuinen kreikkalainen viina. Sitä sekoitetaan veteen, jolloin vesi värjääntyy harmaaksi tai samean valkoiseksi. Ouzo pullot ovat hyvä tuliainen kotiin sukulaisille Kreikan matkalta. Lisätietoa ouzosta.

Kyros Pita

Kreikkalainen pikaruoka, joka vie kielen mennessään. Unohda hampurilaiset Kreikassa ja muista maistaa Gyros Pita leipää. Se on pitaleipä, jonka sisään on laitettu Gyroslihaa tai kanaa sekä salaattia ja ranskalaisia. Kastikkeena on tsatsikia ja koko komeus muistuttaa vähän leipäkebabia, mutta on paljon maukkaampi ja ruokaisempi perunoiden ansiosta. Ehdoton pikaruoka jota kannattaa maistaa Kreikassa.